perjantai 16. elokuuta 2019

Minua keski-ikäistä luultiin alle parikymppiseksi. Aivoleikkaus on todella monipuolinen ulkonäönmuuttaja.

Parasta hupia aivoleikkauksen jälkeen teholla olivat huippukivat hoitajat. Mut otti vastaan 25-v miessairaanhoitaja. Kuulin jälkikäteen, että osastolla on tapana että eri vuoroihin tulevat hoitajat heittelevät toisilleen veikkauksia alkavan vuoron uusien potilaiden iästä, ennen kuin katsovat syntymäajan. Hauskaa ja viatonta hupia. Tällä kertaa saavutin todelliset pohjat. Miessairaanhoitaja oli ilmeisesti katsonut vähän huolimattomasti kylkisykkyrässä makaavaa hahmoani ja heitti kuulemma iltapäivän villeimmän arvauksen. 13 vuotta. Tämän jälkeen hän toki hoiti minua muina miehinä koko iltapäivän, otti vastaan myös mieheni, joka tuli mua katsomaan sekä laittoi lääkkeet kanyyleihin ja otti verinäytteet ym. hyvin ammattitaitoisesti. Huvittavinta oli tietysti se, että meikäläisen aavistuksen vyötärönympärysylipainoinen mutta ei muuten lainkaan uhkea ulkomuotoni ja järkyttävät keski-ikäisen kortisoninsyöjän hamsteripussit poskissa ja ikärypyt silmäkulmissa olivat ensikatsauksessa näköjään jääneet huomaamatta, mutta tarkistaessaan pupillieni kokoa lampulla iltapäivän aikana hän varmaan tuli vähän katumapäälle omasta veikkauksestaan. Ja toisaalta seuraavana päivänä totuuden tietäessään hän ei pystynyt lakkaamaan teitittelemästä minua, vaikka olimme sinunkaupat tehneet. Oli siellä yli 60v rouva yökkö veikannut iäkseni 25v, mistä olin hyvin iloinen. Olen kuitenkin 41 ja tasan ikäiseni näköinen. Otsa toki oli nyt sileä kuin mikä, kun nahka on leikkauksen jäljiltä niin kireänä. Ja osaltaan tähän 13-teinityttöarvioon saattoi liittyä se, että leikkurissa olivat kehittäneet mun muutenkin luonnonkiharaan tukkaani pikkulettejä ilmeisesti siksi että karvat pysyisivät vähän aloillaan eivätkä valuisi vääriin paikkoihin. Lettipääefekti saattoi hämätä. Hauskaa siitä silti riitti. Kaikki siellä ei niin hauskaa ollutkaan. Mulla oli kämmenselässä kanyyli, jonka koko olemassaolo sattui käteen koko ajan hirveästi. Sitten enemmän, kun sinne laitettiin tavaraa. Loppujen lopuksi kättä jomotti enemmän kuin päätä ja kyllästyin siihen jossain vaiheessa ja pyysin uutta kanyylia. Päivystävä lääkäri ei suostunut lähtemään kotoaan pelipaikalle vaan sanoi, ettei osaa pistää. Aika erikoista tuolla koulutuksella, jos vielä palkka juoksee koko ajan. Lopputulos oli se, että yksi reipas 19-vuotias lähihoitaja ja kokenut yökkösairaanhoitaja yrittivät saada tunnin ajan käteeni kunnollista sisäänmenotietä, koska näkivät kuinka paljon vanha kanyyli sattui ja lääkkeet oli pakko saada annettua. Piikkikammosta en kärsi eikä pistäminen satu juurikaan verrattuna siihen, miten paljon huonosti tai kierteellä oleva kanyyli sattuu ollessaan suonessa. Tsemppasimme toisiamme ja nuori, melkein lapsi lähihoitaja sai kanyylin olemattomaan suoneeni, mutta siinä vaiheessa itse kanyyli oli jo niin mutkalla että se ei lähtenyt vetämään. Loppuviimeksi minut pelasti se toisen erikoistumisalan potilaille päivystäjäksi tullut anestesialääkäri, joka sai minulle kanyylin ranteen ja kyynärtaipeen väliin, jonne ei ole aiemmin sitä saatu. Tästä kanyylistä oleva kuva on yläkuvana. Hän teki homman nopeasti ja ystävällisesti. Mutta pakko antaa propsit 19-vuotiaalle lähärille siitä, miten sinnikkäästi hän yritti hoitaa alkuperäisen päivystävän lääkärin työn, joka kieltäytyi tehtävää tekemästä. Potilaan kipu koskettaa monesti hoitajia paljon vahvemmin kuin lääkäreitä. Mutta näin se ei saisi mennä. Teen kyllä tilanteesta valituksen potilasasiamiehelle. Kiitos teille, hoitajat, yrititte kaikkenne! Meillä oli myös ainakin omalta kannaltani erityisesti tämän 6-kymppisen rouva yöhoitajan kanssa vallan mukavia rupattelutuokioita, koska minua ei nukuttanut. Toivottavasti hoitajat saivat pidettyä ansaitsemansa tauot.Onneksi olen saanut törmätä näin ihaniin hoitajiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti