Saikkulaisen arkipäivä

Monet oravanpyörän sisällä juoksevat eivät tule usein ajatelleeksi, millaista arki on pitkällä sairauslomalla, työkyvyttömyyseläkkeellä tai työttömänä. Itse olen tällä hetkellä toisella pitkällä sairauslomalla aivosyövän hoitojen takia. Monelle työrumban keskellä elävälle saattaa tulla pitkästä työstäpoissaolojaksosta ensimmäisenä mieleen ajatus pitkistä sauvakävelylenkeistä kuulakkaassa pikkupakkasessa auringonpaisteessa ja latte lähikuppilassa. Se on harvoin sitä.
Loppuvuoden pimeydessä ja synkkyydessä oli aika paljon niitä päiviä, jolloin 6.30 herätyksen jälkeen hoidin lapsen aamupalan ja vahdin kouluunlähdön ja painelin takaisin nukkumaan ja aloitin oman päiväni muutaman tunnin myöhemmin, koska olin vain niin kuitti enkä nähnyt mitään syytä nousta sängystä, ennen kuin oli pakko. Tai sitten sanoin kellon soidessa miehelle, että hoida sinä, minä jatkan unia. Sitten oli niitä päiviä, jolloin iso osa päivästä meni suklaan ja Netflixin parissa ja sain tehtyä ruuan koulusta palaavalle lapselle ja syötyä itsekin vasta iltapäivällä. Kaksi kertaa viikossa on raahauduttava pyörällä / ilman korttia ajettavalla sähköskootterilla parin kilsan päähän pysäkille ja siitä bussilla Turkuun (säällä kuin säällä), koska terapiani sijaitsee siellä ja se tekee minulle hyvää. Ajokorttini on ollut pois nyt 1v 10 kk. Lisäksi kävin marraskuulle asti työväenopiston maalauskurssilla pari kertaa viikossa, toinen bussimatkan päässä, toinen omalla kylällä. Uuden kasvainuutisen jälkeen en olisi jaksanut käydäkään, onneksi kurssille tuli joulutauko, eli ei tarvinnut edes yrittää. Espanjan verkkokurssi karisi saman tien pois, ei riittänyt motivaatio.

Vuodenvaihteen jälkeen on päivisin paistanut välillä jopa aurinko ja ollut pikkupakkasta tai plussalla. Lunta ei ole, korkeintaan kuuraa ja näin puoliltapäivin maa on jo ihan kuiva. Tänään alkoi itsellä saikkuarki joululomareissun jälkeen. Tämä päivä näytti tällaiselta.

6.25 herätys, aamupala itselle + lapselle, lapsen hätistely kouluun
8-9:50 puheluita, paperitöitä, aamutoimia ja aamuhartaus pray as you go -puhelinapsista. Kelan sairauslomarahapäivät loppuivat joulukuussa, olen hakenut jo marraskuussa KeVasta ns. kuntoutustukea eli määräaikaista täyspäiväistä työkyvyttömyyseläkettä hoitojeni loppuun saakka. Hakemukseni oli nettipalvelun mukaan edelleen käsiteltävänä, joten soitin aamulla KeVaan ja pyysin sen kiirehtimistä, koska tulot ovat loppuneet. Kelasta tuli joulua ennen papereita, josisa kerrottiin sairauspäivärahasta ja siitä, että KeVan kuntsaripäätöstä odotellessa voi hakea työttömyyskorvausta tai toimeentulotukea tms. ilmoittautumalla ensin kuntoutustukipäätöstä odottavaksi työnhakijaksi työkkäriin (!) siitä huolimatta, että minulla on vakituinen työpaikka. Soitin siis myös työkkärin neuvontaan ja siellä kävimme seikkaperäisesti läpi, millä tavalla sähköinen ilmoitus työnhakijaksi ilmoittautumisesta tehdään.
9.50 lähtö kauhealla kiireellä n. 5 km päähän fysioterapiaan jalassani olevan jatkuvan plantaarifaskiittivaivan (kantapääkipu ylirasituksesta ja asentovirheestä) takia. Onneksi on sähköskootteri, jolla voi ajaa yli 12-vuotias ilman ajokorttia, rekisteröintiä ja vakuutusta. Vauhti ei ole päätä huimaava. Maksiminopeus on noin 20 km/h. Onneksi fyssariaika oli vasta 10.15, joten ehdin.
Fysioterapian jälkeen kävin kunnolla kaupassa, ostin kassillisen ruokaa ja köröttelin apteekkiin selvittämään, olisiko mahdollista saada jälkikäteen kuitti joulukuussa tehdyistä lääkeostoista, koska Kelasta tuli ilmoitus, että lääkemaksukattoni on täyttynyt ja sen jälkeen ostetuista lääkkeistä voi hakea lisäkorvausta kelasta. Onnistui.
12.00 kotiin tekemään ruokaa ja jatkamaan paperitöitä. Samalla sain puhelun TYKSistä, josta varmistettiin, että tiedän, miten tulee toimia tullessani tämän viikon perjantaina leikkaukseen aamulla klo 7. Viime viikolla kävin verikokeessa ja kaikki on ok ja perjantaina otetut magneettikuvat ovat ilmeisesti menneet radiologin tarkasteluun. Fysioterapiassa ollessani KeVasta tuli puhelinsoitto, jossa kerrottiin, että kuntoutustuki myönnetään minulle viime syksystä alkaen ensi syksyyn asti ja muistutettiin, että työntantaja perinee ylimääräiset palkat takaisin. Jihaa. Virallinen päätös tulee viikon sisällä. Tämän takia ei kannata lähteä hakemaan työkkärin kautta yhtään mitään etuuksia, vaan sen kuvion voi tyystin unohtaa. Ihan kiva.

Tämän päivän ohjelmassa olisi vielä omien lääkekorvausten ja terapiamatkakorvausten hakemista Kelan verkkopalvelusta, kotitöitä, kuten pyykkejä, tiskejä ja siivousta ja ruuanlaittoa, perheen kanssa olemista, teinin kasvatusta ja ehkä jakso Sorjosta. Illalla olisi maalauskurssi 20 km päässä, mutta en tiedä jaksanko lähteä sinne (luultavasti en).

Neljä päivää enää ja sitten perjantaina on leikkaus, jota jännitän kamalasti. Olen kiitollinen, jos voit muistaa leikkausta ja sitä seuraavia hoitoja iltarukouksessa tai ihan mihin aikaan vuorokaudesta vaan siltä tuntuu. Uskovaisuuden tasolla ei ole väliä. Olen aloittanut (ilman mitään uudenvuodenlupauksia) kuuntelemaan Raamattua läpi ja hiljentymään hetkeksi parin englanninkielisen puhelinapsin avulla. Toivon, että ne jäävät pysyvään käyttöön. Ne rauhoittavat levotonta mieltä ja saavat ajatukset keskittymään muuhun kuin omaan tilanteeseen, käytännön arkeen tai viihteeseen. Olen kyllä päivittäin yläkertaan yhteydessä ja meillä on ihan lämpimät välit, mutta perinteisen rukoilemisen yrittäminen saa itsellä saman tien kyynelhanat valumaan niin paljon, että mistään ei tule mitään. Sen ajatteleminenkin saa tämän kirjoittamisen sumeaksi. Se on vähän kuin näkisi rakkaan ystävän pitkästä aikaa ja keskustelunaiheet menevät parkumiseksi, koska toisella on niin vaikeaa ja toinen menee sanomaan jotain nättiä. Tälläisessä tilanteessa on kiva vaan vaikka juoda teetä ja jutella niitä näitä, hyvää päivää, kirvesvartta. Sitä ehtii kyllä sitten märehtiä ja itkeskellä myöhemmin.