sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Tukkaa lähtee ja korona mietityttää

Monet ovat kyselleet kuulumisia, joten tässä tulee. Sädehoito on hiukan yli puolenvälin, ja se jatkuu maaliskuun loppuun, 28 sädetyskertaa yhteensä. Kaikki on mennyt ihan hyvin. Päänsärkyä on ollut joka päivä, mutta toistaiseksi olen pärjännyt parasetamoleilla ja tarvittaessa ibuprofeenilla eli kortisonia ei ole vielä tarvittu. Väsyttää tavallista enemmän ja viime viikolla rupesi hiuksia lähtemään ihan urakalla. Päälaella on nyt suikalemainen kalju alue ja etuhaivenet irtoavat, jos menen niitä kampaamaan. Toivotaan että hiuspantaviritykset riittävät siihen asti että saadaan joku pidempiaikainen ratkaisu. Olen yrittänyt välttää huivien käyttöä, koska en halua näyttää kilometrin päähän siltä, että mulla on syöpä. Samasta syystä en varmaankaan ajele koko päätä kaljuksi. Itsevarmuus ei riitä siihen. Sain kelataksitodistuksen, mutta aikamoista aikataulusäätöä on niiden kanssa ollut. 2 kertaa taksin myöhästymisen takia myöhästyin hoidoista, kerran yhdistely oli jätetty roikkumaan eli taksia ei olisi koskaan tullut, ellen olisi keskukseen soittanut. Viimeisen 2 viikon aikana olen joutunut eri syistä soittamaan kelataksipalveluun melkein joka arkipäivä. Itse kuskit ja muut asiakkaat ovat olleet mukavia, mutta yhdistelyasiat ja epärealistiset aikataulut ovat se ongelma. Alunperin tarkoitus oli heti huhtikuussa saada tapaaminen sytostaattihoidoista vastaavan lääkärin kanssa ja aloittaa kotona otettavat napit kk päästä sädehoidon loppumisesta, mutta koronaepidemialla saattaa olla vaikutusta siihen, kannattaako hoidon aloitusta siirtää muutamalla viikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti