Illalla eristyshuoneen ollessa vapaa pääsin ihan omaan kämppääni pitkäksi aikaa kun perhe lähti kotiin. Laitoin kännykästä musan täysille, niin että koko huone kaikui, lauleskelin. Levittelin tavaroita joka paikkaan. Kävin välissä sovittamassa paria huivia peilin edessä ja mietin omaa tyyliä. Puhelin piippaili, ihmiset laittoivat paljon viestejä. Perustin blogille facetunnukset ja fanisivun, muokkasin valokuvia ja tein kaikkea todella visuaalista suunnittelua ja vähän kiireessä sillä seurauksella, että armoton päänsärky laittoi mut kuitenkin petiin pyyhe silmille hämärään, vaikka tarkoitus oli valvoa ja "rellestää" viimeisenä iltana. No, söin mä puoli pakettia Paprika-Pringlesejä. Ehdin puolenyön tuntumassa juuri saada itseni nukkumakuntoon, unilääkkeen naamaan ja käpertyä sänkyyn hämärään kun ovi avattiin, valot sytytettiin ja hoitaja herätteli mua, että nyt tarvitaan eristyshuonetta toiselle tapaukselle. Pakkasin siinä hätäisesti sitten tavarani unenpöpperössä ja mut siirrettiin neuvotteluhuoneeseen sänkyineen ja tavaroineen. Nukuin siinä sitten - onneksi oli silmälaput ja korvatulpat. Eihän se uni toki pitkään aikaan tullut kun siirto piti sydämen pompottamassa vaikka kuinka kauan ja aika torkahtelua se oli. Mutta puoli kuudelta kun herätys tuli nukuin kyllä kuin pieni porsas.
Illalla kun vietin omaa aikaa sairaalassa sain paljon ihania viestejä. Kiitos niistä! Aina en toki kerkeä tai jaksa vastata, tämä yksikanavainen pääni kuormittuu niin pienestä. Yksi paras yksinäinen hetki oli se kun kuuntelin Lauren Daiglen Salt & Lightia. Olen kuunnellut sitä levyä ja biisiä ihan mielettömän paljon, erityisesti ajaessani autolla töihin ja viettäessäni pientä hiljaista (tai täysillä laulavaa) aamuhetkeäni. Tämä kappale kosketti kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti