Ruotsinlaiva-Sandran seikkailut

Kuvassa taidetta huoneen seinältä. Turun saaristoa ilmeisesti.

Täällä sitä ollaan neurokirurgian vuodeosastolla toipumassa aivoleikkauksesta. Aikamoiset lääkkeet on nupissa ja ruotsinlaiva-Sandrakin on taas aktivoitunut. Hän on Kortisoni-Xenan sivupersoona. Ruotsinlaiva-Sandran aikaansaamasta lievemmästä kiertohuimauksesta sain nauttia jo kotioloissa ja kaupungilla leikkausta odotellessa kortisonin ja epilepsialääkkeen sivuvaikutuksena, mutta nyt kun saan lisäksi kipulääkettä, Sandra on voimakkaampi kuin koskaan ja leikkausmakailun jälkimainingit näyttävät tehostavan efektiä. Näin sängyssä makoillessakin tuntuu että joku painaa takaraivoani kohti lattiaa jatkuvalla kiertoliikkeellä. Lisäksi ilmastointi hurisee surraavasti (kuten laivan äänet) ja silmäni harittavat kuin usean promillen humalassa (siitä ei ole kyllä kokemusta, mutta uskon ihmisten kertomuksia). Lisäksi leikkauksessa käytettävä unilääke sai eilen aikaan nopeasti kehittyvän pahoinvoinnin aallon, johon kyllä pahoinvointilääke tehosi - tosin en aina ei ihan ehtinyt saada sitä, joten siksipä olen pelännyt istumaannousua ja vähän syömistäkin, koska oksentaminen on niin epämukavaa (valivali). Oksentamisenkin takia Sandraa voidaan nimittää ruotsinlaiva-Sandraksi, vaikka en nyt hetkeen ole oksentanutkaan. Kesällä -97 muistan istuneeni Tallinnanlaivan vessan lattialla oksentamassa Virontuliaisruokamyrkytystä pois - porukka toljotti, että mitenkäs nyt tuommoinen kunnollisen näköinen lukiolainen keskellä viikkoa voi olla noin huonossa kunnossa keskellä päivää. Ja vielä kuoromatkalla!

Leikkauksissa käytettävä unilääke saa mulla aina aikaan saman homman - oksennan salamana, jos joudun olemaan pystyasennossa. Olen ollut nukutusoperaatiossa pari kertaa ennenkin. Eilen teholla ei voinut mitään, sapet nousivat ylös. Sori vaan niille, joita kaikki ruumiinnesteet ällöttävät. Sitä tämä sairastaminen nyt vaan on. Hajua, eritteitä ja kipua. Mutta hoitajille se on tuttua. Täällä osastoilla on muuten upeita hoitajia. Sain joiltain heistä luvan mainita jotain. Teho-osaston hoitaja-A hoiti minua yöllä ja tuli heti kutsuttaessa touhukkaana paikalle hoitamaan kaikkia vaivojani (ei ehkä olisi tarvinnut). Hoitaja-J:n kanssa meillä oli päivällä henkevät keskustelut, jopa niin henkevät, että hän lähti välillä pois, jotta kierrokseni vähän vähenisivät ja päässäni pyörivä hyperaktiivinen Xenakin pääsisi rauhoittumaan. Puheleminen on kivaa, mutta aiheuttaa valtavaa väsymistä aivoissa, ja minun kai kuuluisi lepuuttaa niitä. Mutta kun ei huvita ja kortisonit saavat Xenan heräämään ja aktivoitumaan. Tällä vuodeosastolla taas kokeneet yöhoitajat (en muista nimiä) auttoivat minut äsken vessaan ja iltatoimille ja opettivat pärjäämään itsenäisemmin Sandrasta ja Xenasta huolimatta. Mitä pikemmin pystyyn, sen vähemmän Sandra saa vaikutusvaltaa. Ja se näytti pitävän paikkansa. Nyt äsken tähän sänkyyn palattuani laiva keikkui paljon vähemmän kuin täältä kävelemään lähtiessä. Automaattisesti sitä vaan nostaa hartiat korviin, lakkaa hengittämästä, yrittää sulkea silmät ja vastustaa koko kropalla, kun pitäisi tanssia mukana. Se on niin mua, oon huono tanssimaan ja vastustan liikettä.

Muista omituisista oloista pään raksuminen pulssin tahtiin on yksi erikoisin oire. Tuntuu vähän samalta kuin jos olisit rikkonut kananmunan vähän huonosti, että kuorenpalat ovat osittain vielä kiinni kalvossa ja sisällä ovat vetelät keltuainen ja valkuainen. Nyt sitten kuvitellaan, että laitat koko homman tyhjän ilmapallon sisälle ja vähän puristelet. Millainen ääni siellä sisällä kuuluu? No ratinaa toki. Kuorenpalat liikkuvat valkuaisnesteen liikuttamana toisiensa lomiin - vähän kuin litosfäärilaatat maankuoressa. Pahoittelut tästä kieli- ja mielikuvasta. Biologian opiskelijat ovat ehkä tähän tottuneet, mutta teistä muista en tiedä. Toisaalta voi ajatella myös sellaista mielikuvaa, että joku pakkeloi seinän takana laastia tai pakkelia kipsilevyn reikiiin ja siitä kuuluu rapsahteleva ääni. Tai joku murustaa näkkäriä tyhjässä peltipurkissa. Raps-raps. Tälläinen kuuluu syvältä nenäni ja yläleukani sisältä, kun yritän nukkua väsyneen unta. Siinä eivät korvatulpat juuri auta. Se on kuulemma ihan todellista ja normaalia. Juttelin asiasta tänään leikkaavan kirurgini kanssa ja se on hyvin yleinen kokemus ja se tapahtuu ihan oikeasti. Lisäksi kireä pääside vähän provosoi ääntä, saa sen sykkimään pulssin tahtiin. Saan siteen huomenna pois ilmeisesti. En ole vielä edes nähnyt, miltä pääni näyttää ilman sidettä. Mutta kaikki aikanaan.

Halusin perustaa faceen oman tunnuksen ja sivun tätä juttua varten, jotta voin jatkaa siviilielämän facebookissa ihan samana henkilönä kuin ennenkin ja minut oikeasti siviilielämässä ystäväkseen halunneille  ihmisille eivät heti lätkähtäisi syöpäjutut omien arkipäivitystensä keskelle, jos he eivät sitä erityisesti toivo. Jos siis haluat seurata sairausblogiani, voit tehdä sen sekä facen kautta että ihan suoraan täällä blogiosoitteessa, olet sitten tuttu ihan oikeassa elämässä tai vain aiheesta jostain syystä kiinnostunut tai kenties kohtalotoveri ja jotain reittiä tähän blogiin eksynyt. Tämän tarkoitus on olla anonyymi kenties vertaistukiblogi tai kokemustenetsintäpaikka, siksi olen laittanut asetuksiin kommenttien tarkistuksen minun kauttani, jotta voin vähän varjella perhettäni ja läheisiäni turhalta huomiolta eikä tämä sairaus henkilöidy erityisesti juuri minuun, koska se ei ole pointtini.