tiistai 11. syyskuuta 2018

Aivot huutaa hoosiannaa


-Normaaleja kotiaskareita, sanoi kotiuttava lääkäri silloin 4 kk sitten. - Kannattaa kokeilla Lumosity-peliä, vinkkasi toinen aivosyöpäkuntoutuja. - Nyt nautit elämästä, ja teet kaikkea kivaa, tuli parin hyvän ystävän suusta. Hyviä neuvoja. Kaikkia en ole noudattanut siltikään. Opettajalle 10 viikon kesäloma on ihan peruskauraa, sen päälle on nyt kertynyt toinen mokoma sairausloman muodossa. Nyt kun muu perhe on koulussa ja töissä, päiviin alkaa kertyä jonkinlaista rytmiä, pieniä kirjoitushommia, lukemista, maalaamista, ulkoilua ja kotitöitä. Ja Poldark kausi 3. Hetken huvittelin haaveilemalla pienimuotoisten opiskelujen aloittamisesta, mutta pelkästään niiden kahden haaveilupäivän jälkeen olin niin puhki, että tajusin ettei siitä oikeasti tule mitään. Ei pysty. Toki kävi mielessä sekin, että kannattaako tähän päähän ylipäätään enää panostaa hirveästi. Kun tieto näyttää katoavan sieltä  sanotaanko vaikka nyt vertauksella "kuin henkäys Saharaan". Jane Austenia ja muuta 1800-luvun sivistystä rakastavan äitini mieliksi tälläinen kiertoilmaus. Toisaalta on kallisarvoisen elämän haaskaamista ajatella seuraavat vuodet ja vuosikymmenet sitä, että "ei tätäkään kannata tehdä, kun joskus kuolee kuitenkin". Ei viitsi kirurgin ponnisteluja ihan hukkaan heittää.

Käyn edelleen viikoittain purkamassa ajatuksiani ammattilaiskorvalle ja perinteinen työväenopiston maalauskurssikin pyörähti käyntiin. Lisäksi liityin projektikuoroon, joka harjoittelee kerran viikossa 9.12 olevaa joulukonserttia varten. Se onkin varsinaista kuntoutusta! Ensimmäisellä treenikerralla suunnitteluun ja järjestäytymiseen kului paljon aikaa, joten kappaleita ehdittiin treenata vajaa puoli tuntia. Olin silti sen jälkeen niin poikki, että ystävän kauppareissun ajan tuijottelin tyhjyyteen autossa. Ja sekoilin sanoissani yrittäessäni laittaa ruokaa ja jutella viikonloppuvieraiden kanssa myöhemmin iltapäivällä. Tänään aamulla otin itseäni niskasta kiinni (voi että tuo on kauhea sanonta) ja treenasin 20 minuuttia tuon allaolevan biisin alttostemmaa - minkä jälkeen makasin sohvalla ja aivot huusivat hoosiannaa. Kirjaimellisesti.


Lukeminen on ollut rakas harrastus alakouluikäisestä asti. Nykyään olen tullut krantummaksi sen suhteen, mitä viitsin lukea. Viimeksi lukemani kirja, jota en olisi malttanut laskea kädestäni (kännykästä) oli Paul Kalanithin Henkäys on ilmaa vain, joka on kesken kirjan kirjoittamisen keuhkosyöpään kuolleen 36-vuotiaan neurokirurgin omaelämänkerta. Todella hyvä kirja. Hän vaikutti olevan suurmies kaikessa tekemisessään - niin filosofina, neurokirurgina kuin kirjailijanakin. What a waste!

Exitin Matti Puttosen lauluääni on ollut minulle joku fiksaatio teini-ikäisestä asti. En tajua mikä siinä on. Jotain samanlaista, mitä Toni Wirtanen peräänkuulutti The Voice of Finlandissa. Siis sitä, että rikkinäinen on kaunista. Se vasta vetää jalat alta ja koskettaa. Liian kaunis ei toimi niin. Se ei mene sydämeen. Tätä olen kokeillut joskus itsekin pianolla rimpautella, toki vain silloin kun ketään ei ole kotona.









2 kommenttia:

  1. Jumalan siunausta jokaiseen hetkeen!

    VastaaPoista
  2. Tuohon lukemisintoosi voisi sopia aivotutkija Caroline Leafin kirja Kytke aivosi päälle, Päivän kustantama
    http://www.nettikirjakauppa.com/product/1707/kytke-aivosi-paalle-nid
    (piti laittaa nimettömänä, kun ei antanut muuta vaihtoehtoa kuin google-profiili)

    VastaaPoista