Inside out, osa I: Kiukku

Jouluvalojen aika

Mä jotenkin luulin, että jos iso osa oikeaa otsalohkoa tuhoutuu, olis vähäksi aikaa vapaa kaikenlaisista tunteista. Että olis vähän kuin turta. Tai sellainen joo-joo-nainen. "Joo, ok, kaikki käy, ei haittaa, kaikki ok, ei vaikuta, ei tunnu missään, mitä väliä, evvk". Varmaan tunnepuoli onkin saanut vähän kolauksia tässä vuosien aikana, sillä jos kasvain kasvaa hitaasti, aivot ehtivät sopeutua siirtäen toimintojaan muualle. Mutta kyllä ne perustunteet jyrää silti ihan tarpeeksi.

Katsottiin miehen ja lapsen kanssa (me lapsen kanssa jo 3.nnen kerran) Inside out-elokuva. Suosittelen edelleen. Tässä näyte tuoreimmasta olotilasta:

 

Taas on kasaantunut vähän ärsyttäviä asioita, joista nyt pari pientä näytettä tältä aamulta. (Ei sitä nyt kaikkea kehtaa näin julkisella foorumilla.) Ja nämä ovat ihan vaan tälläisiä arjen pikku juttuja, ei mitään merkittävää. Tänään olin menossa käväisemään töissä viikkopalaverissa ensimmäistä kertaa koko sairausloman aikana. No, palaveri onkin siirretty hyvästä syystä. Olin myös menossa sen jälkeen lounaalle ystävän kanssa, joka vielä paljon paremmasta syystä joutui peruuttamaan tapaamisen. Hyvästä ja positiivisesta syystä. Sitten päätin soittaa ammattiliittoon yhdestä kysymyksestä, jota olen miettinyt, ja sieltä vastattiin jankkaamalla ja ärsyttävällä äänensävyllä, kuvitellen, että en osaa lukea omia papereitani ja vastauskin oli juuri epätoivotunlainen. Tämän jälkeen sisuunnuin ja ajattelin että samalla ärsyyntymisellä voin varmaan katsoa Omakannasta, olisiko siellä jo radiologin lausunto viimeviikkoisesta 3kk magneettikuvasta. Ei tietenkään ollut. Sitten soitin lausunnon kuullakseni neuropsykologian poliklinikalle ja toisen puhelun ja pitkän odottelun jälkeen sain langanpäähän henkilön, joka kertoi heti puhelun aluksi ystävälliseen, mutta tiukkaan sävyyn, että "huomaattehan, että hoitajana en tietenkään voi kertoa mitään niin sanottuja huonoja uutisia". Hän kysyi henkilötunnukseni ja sanoi sitten että, kyllä, täältä löytyy radiologin lausunto. Piste. Hiljaista lukemista. En kestänyt ruveta kuuntelemaan hänen kakistelustaan, että onko kyseessä huonot vai neutraalit uutiset, joten puhuin hänen päälleen ja pyysin lääkäriltä soittoaikaa. Ilmeni, että a) lääkärin soittoajat ovat täynnä ja b) lääkärin tehtävälistalle on merkitty että katsoo minun kuvani ensi maanantaina ja laittaa tuloksen sitten ETANAPOSTILLA tulemaan kotiini. Kysyin, onko mahdollista pyytää lääkäriä soittamaan minulle samalla kun tätä lappua postittaa. Kuulemma on. Kiitos, hei!

Saattaapi olla, että voin rastittaa tästä listasta nämä:

- Sudden changes in behavior, including aggression

- Loss of empathic reasoning (ability to relate to the emotions of others) 

- Tai paljon suuremmalla todennäköisyydellä tämä on ihan sitä samaa NORMAALIA ärsyyntymistä, mitä tämän persoonallisuuden kanssa on jo 40 vuotta joutunut kestämään. 

- Tai sitten mua pelottaa huomiset neuropsykologiset testit, magneettikuvien tulokset, työhönpaluun onnistuminen ja maailmankaikkeuden tulevaisuus ja mitä näitä nyt onkaan,  ja vihaa on helpompi tuntea kuin pelkoa.

Positiivista: sain kerrankin ajoissa käytyä suihkussa, puettua jotain järkevää päälleni, pestyä hampaani, mietittyä, millä bussilla joudun lähtemään, jos meinaan joskus ehtiä 12.30 viikkopalaveriin ajoissa (klo 11 bussilla täältä korvesta) ja tartuttua tietokoneeseen, koska haluan purkaa ärsyyntymiseni jossain muualla kuin Twitterissä. Siellä tein sitä eilen ja puheli piippaili koko päivän. Ihmeen kaupalla, osa tästä kaikesta energiasta riitti tänään myös siihen, että sain vaihdettua viimein lipan alla roikkuvat osittain rikkinäiset jääpuikkovalot toimiviin.