Yöllä mietittyä

You are the Joy - joulugospelia

Olen laulanut kuoroissa ja erilaisissa lauluporukoissa lapsesta asti. Kumpikin vanhemmistani harrastaa kuorolaulua ja isä toimi jossain vaiheessa myös seurakunnan kuoron johtajana. Lauloin alttoa siellä jo teininä, koska stemmoissa laulaminen kiinnosti minua. Syyt siihen, miksi halusin muuttaa lukion jälkeen opiskelemaan juuri Turkuun kytkeytyvät vahvasti siellä 90-luvulla vaikuttaneeseen Mix-gospelkuoroon, jota olin päässyt abivuonna pariin otteeseen kuuntelemaan eri puolilla Suomea. Olin todella vaikuttunut! Ei mitään harrasta veisuuta vaan menevää mustaa gospelia jammaavan bändin liidaamana. Pänttäsin pääsykokeisiin niin hulluna, että onnistuin pääsykokeissa hyvin ja pisteet riittivät useamman eri kaupungin yliopiston sisäänpääsyyn. Kaupungin valinta oli kyllä hyvin selvä. Totta kai Turku ❤️! Osallistuin Mixin kuoroleirille lakkiaisten jälkeisenä kesänä jo ennen kuin olin edes muuttanut tulevaan opiskelukaupunkiini - olin tutustunut yhteen kuorolaiseen etukäteen yhteisen kaverin kautta. Ensimmäisenä Turku-vuonna sopeutuminen aavistuksen sisäänpäinlämpiävien varsinaissuomalaisten keskelle oli haasteellista, mutta sain raivattua itselleni oman paikkani! Erittäin isossa osassa sopeutumisessa oli kuoro, jossa yhteisen tekemisen myötä sai kokea kuuluvansa ystävälliseen, samanhenkiseen yhteisöön. Lisäksi onneksi oli muitakin junan tuomia kuoroonliittyjiä, me nimittäin liityimme myös toisiimme tiiviisti (kuin palelevat pingviininpoikaset konsanaan) ja muodostimme oman ystäväporukan, joka on enemmän tai vähemmän kasassa edelleen - 20 vuoden kuluttua. Toki olimme paljon tekemisissä kuoron ulkopuolellakin. Näistä ajoista olisi paljon kerrottavaa, mutta kaikkien kannalta viisainta on jättää tähän...

Sivu nuoruusvuosien albumistani

Mix-kuoron toiminta loppui vuosia sitten, mutta se muodosti vuosien ajan yhteisön, joka toi elämään merkitystä ja musiikin tuomaa iloa! Tänä syksynä iso osa juuri näistä tutuista kuorolaisista osallistui vuosien kuorotauon jälkeen projektikuoroon, joka täydentyi upeilla ja taitavilla laulajilla eri seurakunnista. Eilen konsertoimme You are the Joy - joulugospelteemalla ja voi että se oli hauskaa! Palautteen perusteella kuulijatkin tykkäsivät, mutta kuoro oli aivan omassa fiiliskuplassaan! Kupla ei puhjennut omalta osaltani edes konsertin jälkeisenä yönä vaan tämän seuraavan tekstin runko syntyi viime yönä klo 03.00-05.00 välillä, jolloin heräsin väsyneen unesta päässäni riehuvaan konserttiin. Yritettyäni aikani unta päädyin ottamaan puhelimen käteeni ja kirjoittamaan muistioon niitä irrallisia ajatuksia, joita siellä sinkoili maatessani pimeässä sängyllä ja bändin jammatessa ja kuoron huutaessa päässäni vuorotellen "We love you - Hosanna - we need you - Hosanna - you´re worthy..."

Emme me kuorolaiset ole samasta muotista veistettyjä. Persoonaa löytyy joka lähtöön. On heitä, joilla on aina 20 ylimääräistä kopiota uudesta kappaleesta ja jotka niitä auliisti jakavat meille onnettomille, jotka tulemme treeneihin pystymetsästä, takki auki ja tukka sekaisin. Sitten löytyy heitä, joiden ylitsepursuava into saa muutkin innostumaan ja se into ylittää kaikki esteet, huom. aivan kaikki. On myös heitä, jotka huolehtivat aina kaverista - tökkäävät tai vilkaisevat oikealla hetkellä ennen kuin toinen lähtee peesaamaan tai kiekaisee fraasin väärään väliin, tai kuskaavat treeneihin lähes tiettömän taipaleen takaa tai jotka jumppauttavat tai vetävät reippaat äänenavaukset vaikka vähän flunssaisina. Joidenkin sävelkorva ja ylimaalliset taidot kuulevat kaiken epävireisyyden tai roikkuvat stemmat ja he auttavat muitakin kuulemaan ne. On heitä, jotka eivät koskaan välttele vastuuta, heitä jotka ottavat tarkasti jokaisen alun, heitä, jotka uskollisesti valitsevat toisenlaisten konserttilavojen sijaan meidän kuoromme vaatimattomat puitteet.

Yksi hymyilee kuin enkeli ja hänen laulunsa on kuin tiukujen helinää, toinen karjuu tarpeen tullen kuin takalistoon ammuttu karhu. Toinen organisoi järjestelmällisesti muistamiset ajatellen kaikkea muidenkin puolesta ja tulee konserttiin uljaissa korvakoruissaan kuin veistos. Joku tekee päivän työn ennen jokaista harjoituskertaa organisoidessaan suurperheen logistiikat päästäkseen treeneihin ja kuskaa silti mukanaan auton täydeltä laulajia. Yhden vahvuus on se, että hän on aina ajoissa - toisen se, että hän treenaa kotona, työmatkalla, bussissa ja suihkussa - you name it! Sitten on hän, joka saa meidät kaikki vuoroin nauramaan, vuoroin ärsyyntymään tuottamillaan trumpettiäänillä, ikimuistoisilla välihuudoilla tai hupaisilla imitaatioilla. Sitten on heitä, jotka aina kysyvät toisilta, mitä heille kuuluu, voinko jotenkin auttaa ja koska nähdään.

On heitä, jotka tulevat tunteja ennen asettelemaan vimpaimia ja säätelemään nappuloita ja eivät hermostu, vaikka kuorolaiset pakenevat mikrofoneja kuin myrkytettyä jäätelötötteröä. Tai sitten joku kuumenee muutaman kerran 90-luvulla, mutta kerää itsensä ja ohjeistaa blondeja roudareita, jotka sen jälkeen muistavat ikuisesti, miten johto keritään oikeaoppisesti kämmen-kyynärpää-otteella ja toteuttavat sitä elämässään aina kun näkevät irtonaisia johtoja.

Sitten on tietysti virtuoosi, joka ei tälläisisissä projekteissa vaivojaan säästele tai työtuntejaan laske ja jonka on voinut bongata kadulla tummana hahmona pitkin harppovin askelin Stockmannin muovikassin kanssa. Tässä projektissa saimme tutustua myös häneen, jonka pastillit ja Pätkikset ilahduttivat takahuoneessa ja jonka suloisesti hymyillen antamasta palautteesta ja kannustuksesta kaikki saavat aiheen skarpata ja jonka liikutuksen nähtyään itsekin joutui nielemään suolaliemet kurkustaan silloin, kun yksi Taivaan lahja lauloi Mary, did you know.